kotiinlähtö lähestyy

Kotiinlähtö lähestyy aikamoisella vauhdilla. Enkä tiedä mitä ajatella.

Ihmiset kysyy tosi usein 'ootko innoissas kotiinlähdöstö?' ja en oikeen tiedä mitä vastata. Mä oon niin innoissani, että pääsen näkemään mun perheen ja ystävät Suomessa. Mutta toisaalta oon niin epävarma kuinka mun elämä Suomessa tulee oikeesti olemaan. Enkä myöskään halua jättää mun Australia elämääni, sillä täällä mun elämäni on täynnä jännitystä ja teen koko ajan niin paljon juttuja, että elämä ei käy tylsäksi. 

Mulla on muutama ihminen täällä jota tuun ikävöimään niin paljon ja mua pelottaa, että millonka mä näen heidät taas jos näen ollenkaan. Mutta kuten viime postauksessa sanoinkin, eniten mä ehkä tulen ikävöimään sitä ihmistä, joka mä olen täällä. Mikään ei enään tän vuoden jälkeen tuu olemaan samoin. Se on samalla pelottavaa mutta samalla aika exciting.

Tän vuoden aikana mä oon kokenut niin paljon erilaisia juttuja ja mä oonkin sanaut melkein kaikki to-do listan raksit ruksattua. Scuba diving in the Great Barrier Reef, holding a koala and patting a kangaroo, seeing Uluru, surfing, going to a music festival, seeing Sydney, Melbourne and Adelaide, doing the bridge climb and spending new year in Sydney just to name a few. 

Mä oon kasvanut henkisesti täällä myös aika paljon ja se varmasti tapahtuu jollakin tasolla kaikille vaihtareille. Tiedän vähän paremmin kuka mä olen ja mistä olen kiinostunut ja mitä haluaisin opiskella lukion jälkeen, oon tajunnut kuinka hyvin mulla on asiat Suomessa ja ihan yleisesti mun itsevarmuus taso on noussut. En jaksa samalla tavalla kuin ennen välittää mitä muut ajattelevat musta, mikä on ihanan vapauttavaa.

Täällä mun public speaking skills on myös parantunut todella paljon. Joka viikko rotary kokouksessa oon pitänyt pienen puheen, kaksi isompaa puhetta oon myös pitänyt Rotaryssä, oon ollut radiossa puhumassa, oon ollut paikallisen lehden haastattelussa ja ensi viikolla mulla on iso puhe koko koulun edessä. En usko, että Suomessa koulun puheet enää jännittää samalla tavalla tämän kokemuksen jälkeen.

Mä niin toivon, että voin jollakin tavalla tuoda tän kaiken mitä oon oppinut täällä mukanani Suomeen. Ja haluan sanoa kaikille ihmisille, jonka tämä viesti tavoittaa, että jos teillä ikinä on mahdollisuus mennä vaihtoon, älkää epäröikö vaan tarttukaa tilaisuuteen. Ette tule katumaan, sen lupaan.

Muutamia Aussi laulajien biisejä tähän loppun.

Ball bark music - Surrender

Sticky fingers - Australia street Ball park music - It's nice to be alive Hilltop hoods - Cosby sweater

2 months until Finland

Wow oikeesti en voi tajuta, että tänään mulla on tasan kaksi kuukautta jäljellä Ausseissa.
En oikeen tiedä mitä ajatella.
Jotkut ihmiset lähtee matkustamaan kokonaisuudessaan vain kahdeksi kuukaudeksi ja he viettävät elämänsä parhaat kaksi kuukautta, joten en tiedä miksi huolehdin jo näin aikaisin kotiin lähdöstä.
Mä oon kuitenkin ollut täällä jo 9 kuukautta ja tästä on tullut mun kotini, joten on aika vaikea kuvitella yhtäkkiä vaan lähtevänsä ja jättävänsä kaiken tämän taakseen.
Mun ison safari reissun jälkeen mulla oli tosi tosi ihanaa täällä Tumutissa ja tuntui, että tekemistä riittää vaikka millä mitalla. Nyt kuitenkin viime aikoina on tuntunut, että jostain syystä ne ihmiset joita pidin hyvinä ystävinäni on syystä tai toisesta ottanut etäisyyttä minusta ja se jotenkin jättää mut vähän tyhjäksi. Mulla on täällä hyviä kavereita ja muutama tosiystävä. Suurin osa mun hyvistä kavereista on kuitenkin poikia ja sitten hyvät tyttökaverit on vaihtareita, jotka eivät asu lähellä. Mulla on siis ihan järkky ikävä hyviä tyttöystäviä mun elämään. Täällä tytöt voi olla kivoja, mutta kaverisuhteet yleensä perustuu draamaan ja paskanpuhumiseen mikä ei jotenkin kauheesti mua viehätä.

Eli toisaalta odotan kovasti Suomeen paluuta. En tiedä mitenkä kaverisuhteet siellä kehittyy, mutta tiedän, että parhaat kaverit on varmasti pysynyt ja näin vaihtovuoden jälkeen uusien kaverisuhteiden luominen ei pitäisi olla hirveän hankalaa. Mä vaihdan koulua, kun tuun takasin Suomeen, mun perhe on muuttanut uuteen taloon, meillä on uusi auto ja meille on tulossa vaihtari Ausseista neljäksi kuukaudeksi. Paljon uusia jänniä asioita tiedossa. Mä täytän 18, kolme päivää mun Suomeen saapumisen jälkeen ja oon innoissani. Pääsen ajamaan ajokorttia, aion ottaa tatuoinnin ja hankkia työn. Oon innoissani tästä uudesta, itsenäisemmästä, elämästä. En malta odottaa nähdä mun äitiä, isää, veljiä ja koiria. En malta odottaa kunnes saan taas syödä vaasan rusileipää, mummun karjalanpiirakoita ja pakastettuja puolukoita. En malta odottaa yöttömiä öitä ja juhlimista kavereiden kanssa.
Toisaalta oon ihan kauhuissani Suomeen paluusta. Rakastan Ausseja ja australialaisia. En tiiä miten tuun pärjäämään kylmässä Suomessa, missä ihmiset jaksaa päivästä toiseen olla töykeitä toisilleen.
En tiiä kuinka tuun pärjämään ilman sitä iloisuutta ja rentoutta, mikä huokuu Australialaisista. Tuun kaipaamaan aurinkoa, mun pikkukylä Tumuttia jota ympäröi kauniit vuoret, rantaa, surffaamista, englannin kieltä, ihania hippivaatekauppoja, söpöjä surffaripoikia, mun host perheitä ja mun parhaita kavereita sekä muita vaihtareita. Mä tuun ikävöimään vaihtarina oloa ja sitä, että saan tehdä niin paljon uusia asioita ja saan niin paljon mahdollisuuksia erilaisiin kokemuksiin. Eniten mä tuun kuitenkin ehkä ikävöimään sitä millainen mä yleisesti olen täällä. Mä toivon todella, että voin tuoda aussi Liljan Suomeen. Mä oon tän vuoden aikan oppinut olemaan positiivinen pienistäkin asioista, sanomaan kyllä kaikille mahdollisuuksille, oon myös oppinut olemaan täsmällisempi ja hoitamaan asioita. Olen oppinut nauramaan itselleni ja olemaan itsevarmempi. Mä todella toivon, että kaikki nämä uudet ominaisuudet pysyvät vielä meren ylitettyäni.

Yhteenvetona sanoisin että mun fiilikset kotiin lähdöstä on tällaiset:

       :(: