Lilja Aura Emilia

Sivut

perjantai 5. helmikuuta 2016

Pikku muistutus


Matkan alussa ajaessamme majapaikkaamme, banaanifarmille, näimme bussin ikkunasta aseistautuneita miehiä kävelemässä tien reunoilla. Suurempiin ruokakauppoihin mennessä ovilla olivat niin ikään aseistautuneet vartiomiehet. Kun istuimme ruokapöydässä paikallisten kanssa, he naureskelivat, kuinka Guatemalan viime presidentti oli vain muutama kuukausi sitten laitettu tutkintavankeuteen lahjusten ottamisesta ja uudeksi presidentiksi oli valittu koomikko.Veikattiin, että koomikko ei varmaan kauaa kestä presiedenttinä ja päiviteltiin, kuka seuraavaksi valtaan nousisi. Viimeisenä iltana ravintolaan mennessämme meidät tarkastettiin metallinpaljastimella aseiden varalta, aseiden paikka kun ei ollut ravintolassa, vaan niille tarkoitetussa ”asenarikassa” ravintolan ovensuussa.
IMG_5392 IMG_5107 IMG_5089 IMG_5062 IMG_4589 IMG_4531
Mutta siellä eletään myös.
Matkalla majapaikkaamme banaanifarmille emme nähneet vain aseistautuneita miehiä tien reunoilla vaan myös iloisia lapsia leikkimässä ulkona sykähdyttävän kauniiin luonnon ympäröimänä. Suurempiin ruokakauppoihin mennessä asemiehet unohtuivat, kun näimme rauhallisen ruokakaupan täynnä tavallisia ihmisiä ja tavallisia tuotteita. Ruokapöydässä keskustelu vaihtui nopeasti presidentin vaihdoksesta ja korruptiosta mango sorbettiin, joka oli tehty lähitilalla kasvatetuista mangoista ja jonka maustamiseen oli käyetty myös lähitilalla kasvatettua limeä.
Ja ravintolan asenarikka ei enää huolettanut, kun kuulimme latinomusiikin pauhaavan ravintolan kaiuttimista ja tunnelma oli painostavan ja pelottavan sijasta hilpeä ja onnellinen. Maan kovasta historiasta huolimatta näiden ihmisten elämänilo oli käsinkosketeltavaa.

Muistetaan mekin keskittyä positiiviseen negatiivisen sijasta ja jaksetaan paljon paremmin, eikö?

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Hello ruudun toiselle puolelle!

IMG_5802 IMG_5697 IMG_5112IMG_5716 Mulla on nyt herännyt innostus tähän blogin kirjoittamiseen uudestaan, erityisesti Guatemala reissun jälkeen. Suunitelmissa olisi muokata blogin ulkoasua enemmän omaksi ja keskittyä postaamaan itselleni tärkeistä asioista kuten matkustamisesta, ihmisitä, muodista ja ruuasta.  Mulla on vain yksi pieni problema,  kamerani on rikki. Sen korjaaminen on vaan yksinkertaisesti jäänyt, mutta olen onneksi saanut käyttää kaverini kameraa esimerkiksi reissuillani.

Nyt aion ryhdistäytyä ja hommata kameran kuntoon tavalla tai toisella. Tässä blogi-intoilussa mulla heräsi ajatus kysellä vähän ketä siellä ruudun toisella puolella on vielä seurailemassa?

Voin vaan kuvitella, että mun aika ansiokkaan blogitaukoni aikana lukijoiden määrä on varmasti pienentynyt aika reilusti. Mutta olisi tosi mielenkiintosta kuulla vähän teistä, jotka siellä olette vielä sinnikkäästi pysyneet. Oletteko seurailleet ihan alusta asti vai ehkä vaan mun vaihtovuoden osalta? Tai yksinkertaisesti pistäkääpä joku pikku kommentti, ilmoittamaan, että jaksatte vielä seurailla mun höpötyksiä.

Palaillaan uusien tuulien ja toivottavasti korjatun kameran kanssa,
Lilja

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

elämän tarkoitus

IMG_5592 IMG_5492IMG_5604 IMG_5635 IMG_5613 30 tuntia lentokoneessa. Viikko Guatemalassa. Neljä päivää banaanifarmilla. Kuulostaa eksoottiselta, mutta siihen se sitten saattaa jäädäkin, sillä useilla on mielessä biitsit ja muut turistimestat ja banaanifarmilla vierailu tuskin on bucket listan yläpäässä monilla.

Mutta minulle juuri tämä kyseinen kokemus oli valehtelematta maailmaa mullistava. En ole ennen vieraillut Amerikan mantereella ja muutenkin matkani ovat kohdistuneet maihin, jossa kulttuuri ei kovin paljon eroa omastamme. Guatemalalaisessa banaanifarmin ympärille rakentuneessa kylässä koirat, kissat ja kanat juoksentelevat ympäriinsä sulassa sovussa. Lapset leikkivät toistensa kanssa resuisen mutta onnellisen oloisena. Ja mihin ikinä käveletkään on ympärilläsi on aurinkoa ja hymyileviä ihmisiä.

Tietysti tässä kaikessa on myös kääntöpuoli, joka myös avarsi maailmankuvaani aika tavalla. Jokainen on kuullut tehdastyöläisistä ulkomailla, kuinka pitkiä päiviä he työskenetelevät ja hyvin pienellä palkalla. Mutta tämän näkeminen konkreettisesti sai arvostamaan omaa mahdollistuutta koulutukseen ja siihen, että saan valita oman ammattini. Ihmiset vaikuttivat tyytyväisiltä työhönsä, mutta mielessäni pyöri ajatus siitä, että pitivät he tästä työstä tai eivät heillä ei juuri ole valinnan varaa.

Tämä matka tarjosi paljon muutakin kuin kauniita maisemia. Tajusin, mitä haluan tehdä elämälläni. Haluan matkustaa, tavata ihmisiä ympäri maailmaa ja jakaa näkemyksiä heidän kanssaan, sekä auttaa niitä jotka ovat syystä tai toisesta avun tarpeessa. Rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta mielestäni kokemukset ja erilaisten ihmisten kanssa jaetut hetket ovat kultaakin kalliimpia.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Guatemalasta

IMG_5364IMG_4388 IMG_4550 IMG_4537Päällimmäisenä uskomaton kiitollisuus siitä, että saan olla täällä.

ps. lisää fiiliksiä tulossa, kun pääsen Suomeen ja
Ärrän sivuilta pääsee lukemaan kuulumisia jo nyt :)

torstai 14. tammikuuta 2016

Guatemalaan banaanifarmille

Elämä on täynnä yllätyksiä ja minä olen elävä todiste siitä.
IMG_4119
Muutama kuukausi sitten osallistuin R-kioskin ja Frooshin kilpailuun, jossa mahdollisuutena oli voittaa matka Guatemalaan, töihin banaanifarmille. Kyseinen kilpailu osui silmääni, kun selailin tavalliseen tapaan facebookkia yhtenä iltapäivänä koulun jälkeen. Olin juuri lähettänyt muutamia työhakemuksia kun tämä osui silmääni:
IMG_4137
"Hedelmälähettiläänä pääset osallistumaan noin viikon mittaiselle Fruit Farm -matkalle Guatemalaan ja olemaan mukana raportoimassa siitä R-kioskin nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Hedelmälähettiläänä saat hyvän käsityksen hedelmätilan elämästä kehittyvässä maassa. Teet töitä farmilla ja autat pelloilla, opit hedelmistä sekä siitä, miten ja millaisissa eri muodoissa ne päätyvät suomalaisten välipaloiksi"

Päätin hakea heti mukaan, sillä kiinostukseni heräsi ja tällainen juttu kuulosti juuri minulle sopivalta. Päätin kirjoittaa hakemuksen sydämeni pohjasta ja kertoa todenmukaisesti palosta ja intohimosta, joka minulla on matkustamista ja uusia kulttuureita kohtaan.
Kerroin vaihtovuodestani ja siitä kuinka se on vaikuttanut minuun ihmisenä. Kerroin kuinka matkustaminen on aina ollut minulle tärkeää ja että olen ennakoluuloton ja janoan ymmärrystä erilaisista kulttuureista ja ihmisistä. Taisin myös mainita rakkauteni hedelmiin.
IMG_4145
Olin jo melkein unohtanut koko kilpailun, kun puhelimeni soi ja minut pyydettiin jatkohaastatteluun Vantaalle. Puhelun jälkeen olin hyvin hämmentynyt, sillä kaikkien hakeneiden joukosta juuri minut oli valittu jatkoon. Kävin haastattelussa ja jäin odottamaan jännittyneenä tietoa. 

Kun puhelimeni soi seuraavana päivänä ja sain kuulla, ETTÄ MINUT ON VALITTU R-KIOSKIN HEDELMÄLÄHETTILÄÄKSI en meinannut uskoa korviani.
Aloin hyppiä tasajalkaa koulun pihalla ja sain varmasti paljon kummastuneita katseita sillä puhelun loputtua aloin kirkua onnesta. En osaa sanoin kuivailla kuinka innostunut olin!
IMG_4149Nyt on sitten matkan aika koittanut. Lähden huomenna Guatemalaan viikoksi töihin banaanifarmille. Saan tutustua paikalliseen kylään ja sen kulttuuriin, sekä nähdä millainen vaikutus kyseisellä banaanifarmilla on yhteisöön.
Tämä on mielestäni uskomattoman mahtava tilaisuus, sillä näin vaihtovuoden jälkeen pelkkä turismimatkailu ei enää vaan iske ja haluan oikeasti päästä jyvälle maan kulttuurista.

Poliittinen sanoma tällä kyseisellä projektilla on TRADE NOT AID. Eli, että kaupankäynti on parempi keino auttaa kehittyviä maita kuin pelkät avustusrahat. Avustusrahat joita länsimaat antavat kehittyville maille saattavat päätyä vääriin käsiin korruptoituneessa maassa, eivätkä hyvästä tarkoituksestaan huolimatta päädy hyödyntämään avun tarpeessa olevia ihmisiä.

Vapaa kaupankäynti taas on avain parempaan tulevaisuuteen kehittyville maille. Jos kehittyvät maat saisivat käydä vapaammin kauppaa ulkomaiden kanssa niiden tilanne paranisi. Silloin mailla olisi enemmän rahaa käyttää talouden ja elintason kohentamiseen ja maat olisivat vähemmän riippuvaisia ulkomaan avustusrahoista. Minusta tämä sanoma on hieno ja olen todella kiinostunut näkemään miten se käytännössä toimii. Ja myös raportoimaan teille siitä!
IMG_4131
Tällä hetkellä on laukut pakattuina, innostunut kutina mahanpohjassa, avoin mieli ja paljon paljon kiitollisuutta tästä yllättävästä mahdollisuudesta.

 Vamos!

ps. mun matkaa pääsee seuraamaan tarkemmin R-kioskin blogin sekä instagramin @rkioski kautta

perjantai 13. marraskuuta 2015

Koukussa matkustamiseen?

Jep. Mitäs tässä nyt sanoisi. Tämän turhan pitkäksi paisuneen kirjotustauon aikana kynnys tehdä postaus on kyllä kasvanut ihan hirveesti ja en oo varma osaanko tätä hommaa enää lainkaan. But hey if you don't try how would you know?

IMG_1387

Oon ollut takaisin täällä Suomessa jo yli neljä kuukautta, mikä on siis ihan absurdia. Tänä aikana oon aloittanut uudessa lukiossa, josta oon löytänyt tosi paljon samanhenkisiä ihania ihmisiä, koittanut päästä takaisin opiskelurytmiin, itkenyt Australian perään ja, vaikka se kliseiseltä kuulostaakin, koittanut löytää sisäistä rauhaa. Olen myös ottanut tatuoinnin muistuttamaan mua Australiasta, kovasti olen koittanut hakea töitä joka puolelta, huonoin tuloksin kylläkin ja ajokortin hankinta on nyt varmaan kolmatta kuukautta mun prioriteettilistan kärjessä. Ehkä mä sen autokoulun kohta saan alotettua. Mutta tää saa riittää mun tylsistä 'normielämä kuulumisistani', halusin kertoa enemmänkin mun fiiliksistä vaihtovuoden loppumista ja muutenkin matkustamista kohtaan. Ehkä voin tällä tavoin myös tavoittaa samanhenkisiä ihmisiä ja inspiroida muutamaa tyyppiä matkustelusa ja vaihtovuotta kohtaan.

IMG_9270

Mun elämäni yksi ehdottomasti kauheimmista kokemusksista oli lentokentällä olo mun Aussikavereiden ja Rotary tyyppien kanssa odottamassa mun lentoani Suomeen.
Kun kävelin pois mun rakkaiden ihmisten luota, tietämättä milloin tulen näkemään heidät taas vai tulenko ollenkaan, musta tuntui että mun sydän halkesi. Ei sitä oikeen muuten voi kuvailla.
Ja tavallaan mun sydän siinä hetkessä oikeesti jakautuikin tietyllä tavalla kahtia, koska musta tuntuu, että en voi enää ikinä olla kotona kokonaan. Kun oon täällä kaipaan Australiaan ja sitten varmasti toisinpäin.


Samalla vaihtovuosi sytytti mussa sellasen ihmeellisen kipinän tutkia maailmaa ja matkustella kaikkialle. Välillä koen järkyttävää ahdistuneisuutta siitä, että mun pitäis 'olla paikallaan' täällä Suomessa vielä kaksi vuotta lukion takia. Ja haluisin vaan siltä seisomalta lopettaa lukion, pakata laukut ja mennä jonnekkin ja kaikkialle. Ehkä vähän tollasta daydreaming matksua toi, mutta oh well. Toisaalta oon niin onnellinen ollessani tuolla uudessa lukiossa, että se kaksi vuotta ei sitten tunnu niin pahalta. Mun iltani usein kuluu matkustuskuvia selaillen ja uusia matkoja suunitellen ja se, että tulevaisuudessa saan matkustaa pitää mut pystyssä, vaikka välillä onkin vaikeaa.
Joskus myös tuntuu tosi turhalta istua päivät pitkät lukion penkillä 'oppimassa', kun itse tiedän, että kokemalla itse asioita ja heittäytymällä pelottaviin tilanteisiin oppii parhaiten. Kun uskaltaa heittäytyä tuntemattomaan, nauraa mokailuilleen ja nauttia pienistä asioista on elämä raiteillaan. Ainakin mun standardien mukaan. Musta tuntuu, että oon enemmän elossa, kun matkustan. Ja kun täytyy kokoajan olla 'hereillä' siitä mitä ympärillä tapahtuu. Sillä kuten me kaikki varmaan tiedetään on täällä Suomen syksyssä tosi helppo hukkua rutiinin täyttämiin päiviin ja elää kuukausia 'sumussa', vaan suorittaen päivästä päivään. Ja se on jotain mitä en halua. Mutta toisaalta mä olen myös vaihdon jälkeen koittanut alkaa nauttimaan pienistä ihanista asioista, niinkun jouluvaloista, glögin tuoksusta, tuttujen ja tuntemattomien ihmisten hymyistä ja haaveilusta. Eilen olin lukemassa kirjastossa espanjan kokeeseen, ja siinä vieressä oli menossa joogatunti, siis ekakskin kuinka mahtavaa, että ilmasta joogaa pidetään kirjastossa, mutta siellä tapahtu semmonen tosi ihana ja piristävä juttu. He tekivät jotain liikettä ja yhtäkkiä pikkutyttö, joka oli siellä äitinsä kanssa joogaamassa alkoi nauramaan, koska tykkäsi liikkeestä. Sitten nauru tarttui ja pian koko joogaryhmä nauroi. Musta se oli jotenkin ihana aito hetki ja vaikka vaan katselin sivusta, se toi mullekkin hymyn suulle. 


IMG_9113

Eli siis tän postauksen pointti saattoi ehkä jäädä joillekkin epäselväksi ja se pointti oli siis että tässä ei 
ole pointtia. Matkustetaan, hymyillään, nautitaan elämän pienistä jutuista ja jaksetaan unelmoida.

IMG_9218
Ja toivottavasti palaillaan pian,
Lilja K

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015